Utrecht vs Paris à vélo * pyöräilymatsi

En novembre, nous étions partis en famille passer un WE prolongé en Hollande. Outre le plaisir des retrouvailles avec un couple d'amis avec deux gars du même âge que les nôtres - qui se côtoient depuis toujours - nous étions ravis de pouvoir faire du vélo avec eux, grâce à une famille voisine qui avait gentiment prêté leurs quatre biclounes aux Parisiens en visite.

Plusieurs surprises nous attendirent : tout d'abord la densité de circulation sur les pistes cyclables que nous avions pu observer déjà lors de précédentes visites, mais qui prenait une nouvelle dimension une fois dedans au guidon de nos vélos hollandais. Oui, des vrais vélos hollandais sans vitesses, au rétropédalage et pour la plupart munis de gros paniers et béquille centrale.

Malgré le nombre de cyclistes, le flux continu de vélos avance à une rythme soutenu, avec une fluidité incroyable - comme le témoigne la vidéo ci-contre (cliquer sur l'image pour la regarder sur Instagram). Tout ce petit monde pédale comme il respire ; c'est d'un naturel et aux antipodes de l'agressivité de Paris où le cycliste doit s'imposer pour se faire respecter, se battre pour prendre sa priorité et slalomer entre les obstacles divers et variés qui peuplent les pistes cyclables parisiens : piétons, poubelles, scooters, fourgonnettes de livraisons et j'en passe.

A Utrecht, à notre grand étonnement, aucun piéton n'ose s'aventurer sur les pistes cyclables, sans parler des voitures qui sont tout bonnement bannies du centre ville. Par contre, les trottoirs regorgent de vélos stationnés au point de devenir un fléau en ville. Pour éviter cela mais aussi pour protéger les bicyclettes contre les vols et le vandalisme, la ville dispose de plusieurs parkings souterrains dédiés. Impatients de tester ces "fietsenstalling", nous profitons des autocollants avec code-barre qu'arborent déjà fièrement nos engins - ce qui permet de garer les vélos gratuitement à l'abri.

Nous empruntons donc avec curiosité les tapis roulants sous forme de goulottes qui entraînent les engins au sous-sol, et surtout qui permettent d'en sortir sans trop d'efforts, les vélos hollandais étant lourds. D'ailleurs c'était bien la seule montée de tout notre périple, les alentours étant parfaitement plats et rouler sans vitesses s'avérant très facile.

Le parking permet d'empiler les vélos sur deux niveaux grâce à un système de supports coulissants sur rails, et le gentleman biker parisien s'est vite transformé en chef opérateur hors pair pour nous aider à manœuvrer. Une excellente idée à répliquer - une fois que nous aurons atteint la masse critique de vélos dans Paris...

Depuis notre séjour hollandais et les balades enchantées dans ces conditions incroyablement favorables, je me surprends à rêver d'une ville où le cycliste serait respecté, où les voitures lui céderait la passage sans remettre en cause la priorité, où les piétons sauraient se tenir sur les trottoirs et où les incivilités des automobilistes n'existeraient plus. Sans agressivité, une cohabitation paisible et naturelle où l'on n'a même pas besoin de porter de casque ou de gilet fluo pour avoir le droit d'exister.

     *     *     *

Marraskuussa kävimme koko perheen voimin viikonloppuvisiitillä ystäviemme luona Hollannissa. Oli hienoa tavata taas tuttavaperhe jossa on kaksi samanikäistä poikaa kuin omamme, ja vierailun huipentuma oli saada kokeilla naapuriperheen lainaamilla fillareilla millaista on pyöräillä polkupyörien luvatussa maassa.

Ensimmäinen yllätys oli pyöräilijöitten määrä jota olimme jo hämmästeleet aiemmilla vierailuillamme : loputon pyöräilijöitten massa etenee vaikuttavalla vauhdilla, vierekkäin jutellen, huolettomasti kännykkään kälättäen tai muuten vaan jotain tehden ja samalla ohimennen polkien, kääntyen sujuvasti sinne tänne ja soljuen virran mukana eteenpäin - kaikki tämä raskailla jalkajarruilla ja jykevillä tavaratelineillä varustetuilla hollantilaispyörillä.

Pyöräilijöitten määrästä huolimatta pyöräliikenne on hämmästyttävän jouhevaa ja luonnollista kuin hengittäminen, ja se sujuu kaiken muun ohella ilman pienintäkään agressiivistuutta, kuten todistaa Instagramiin postattu videoni. Homma eroaa täydellisesti pariisilaisviidakosta jossa täytyy jyrätä päälle saadakseen tietä, taistella etuajo-oikeudesta ja pujotella pyörätiellä kummittelevien erilaisten esteiden keskellä : jalankulkijat, roskikset, mopot, tavaratoimituksia tuovat pakettiautot vain muutaman maintakseni.

Utrechtissä hämmästelimme miten yksikään jalankulkija ei uskaltautunut pyörätielle, puhumattakaan autoista jotka on käytännöllisesti kielletty ydinkeskustassa. Sen sijaan jalkakäytävät ovat täynnä pysäköityjä polkupyöriä, vitsaukseen asti. Tämän takia kaupunki tarjoaa pyörille useitakin kellarikerrokseen tehtyjä parkkitaloja joihin saa ilmaiseksi menopelinsä suojaan varkauksilta ja tihutöiltä. Testasimmekin uteliaina fietsenstalling-kellariparkkia joihin lainapyörissämme oli jo valmiiksi viivakoodilliset tarrat.

Kadulta kellariin johtaa yllättävä rullamattoa muistuttava kouru, missä pyörän renkaan rullaavat kätevästi alas - ja sitäkin helpommin takaisin ylös katutasolle. Siinä olikin koko reissumme ainoa ylämäki, mikä selittää miksi lähes kaikilla on vaihteettomia tukevia fillareita.

Kellariparkissa on nerokas kaksitasoinen parkkisysteemi, ja ylempään tasoon saa pyörän liukuvalla telineellä jonka herrasmiesfillaristi otti hallintaan esimerkillisellä teknisellä osaamisellaan. Mahtava idea jonka voisi lainata myös Pariisiin - sitten joskus kun pyöriä alkaa olla yhtä paljon parkissa kaduilla...

Tämän reissumme jälkeen pääsimme makuun paremmasta fillarielämästä, ja huomaan haaveilevani kaupungista jossa pyöräilijää kunnioitettaisiin, jossa autot antaisivat pyörälle kuuluvan etuajo-oikeuden, jossa jalankulkijat pysyisivät jalkakäytävillä eikä autoijoitten lempihupi olisi kiusata haavoittuvaisempia. Rauhanomainen ja luonnollinen yhteiselo jossa ei tarvitsisi kypärää eikä kirkuvankeltaisia huomioliivejä ollakseen olemassa.