Perunasalaatti * Salade de pommes de terre

Publié le 01 mai 2010 par Maurelita

Jostain mystisestä syystä Suomessa valitsee "uusi" perinne jonka mukaan vappuna kuuluu syödä perunasalaattia ja nakkeja. Kun olin pieni, oli vain simaa ja tippaleipiä - sekä tietenkin kesämekko ja kevättakki vaikka olisi satanut lunta ja räntää.

Perunasalaattireseptejä on triplasti enemmän kuin tekijöitä. Jokaisella on monta eri versiota vuodenajasta ja mielialasta riippuen : öljykastikepohjaisia, majoneesi-kermaviilikastikkeella, pestolla maustettuja... Tässä kuitenkin se oikeaoppinen perusresepti josta on hyvä lähteä säveltelemään :

Maurelitan perunasalaatti

10 keskikokoista perunaa
1 iso sipuli
5 keskikokoista maustekurkkua
3 osaa maustamatonta kermaviiliä
1 osa majoneesia
2 tl harissaa tai muuta tujua tulista
pippurirouhetta (valko-musta-viher-rosé)
suolaa
paprikajauhetta
Keitä perunat, pilkkoa kuutioiksi niiden jäädyttyä kunnolla. Silppua sipuli mahdollisimman pieniksi paloiksi, maustekurkku saa olla hieman isompina kuutioina.
Sekoita erikseen kermaviili, majoneesi ja muut mausteet ; sekoita kaikki keskenään ja anna maustua jääkaapissa yön yli.
Silppua ennen tarjoilua päälle reilusti tuoretta korianteria ja/tai ruohosipulia.

Vaihtelun vuoksi voi majoneesikastikkeen tilalla käyttää hunajaista salaattikastiketta tai pestoa, ja salaattiaineksina retiisejä, kik-herneitä, tuorekurkkua, kapriksia, oliiveja, paistettua pekonia, rucolaa...

     *     *     *

La veille du premier mai appelé "vappu" est une grande fête en Finlande ; on célèbre l'arrivée du printemps en quittant les habits d'hiver (même s'il neige ce jour-là !), on boit du sima (sorte d'hydromel) en mangeant des tippaleipä, une curiosité où des rubans de pâte à beignet s'entrelacent - et plus récemment la salade de pommes de terres est fortement associée au repas du premier mai.

Originaire d'un village où la pomme de terre fut introduite très tôt en Finlande, je suis très attachée à ce tubercule et tenais à partager avec mes lecteurs la vraie recette traditionnelle finlandaise de salade de pomme de terre :

La salade de pommes de terre de Maurelita

10 pommes de terre de taille moyenne
1 gros oignon
5 gros cornichons aigre-doux ou malossols
3 parts de fromage blanc
1 part de mayonnaise
2 càc d'harissa
mélange de poivre moulu
sel
paprika

Faire cuire les pommes de terre, et les couper en cubes une fois refroidies. Hacher l'oignon le plus menu possible et couper les cornichons en dés.

Mélanger le fromage blanc, la mayonnaise et les autres épices et ajouter le reste ; laisser poser au frigo pendant la nuit.

Décorer copieusement de coriandre fraîche et/ou de ciboulette avant de servir.

Pour varier les plaisirs on peut remplacer l'assaisonnement à base de mayonnaise par une vinaigrette au miel ou par du pesto, et utiliser des radis, pois chiches, concombres, câpres, olives, bacon croustillant, roquette...